Homokaruselli

Tulin minä kaapista ulos Part 1

Silloin kun mä olin pieni, tytöt leikki nukeilla ja barbeilla. Tytöt leikki koti-leikkejä, pojat sota-leikkejä. Puhutaan siis 90- luvun alusta, enkä tarkoita, että KAIKILLA olisi näin ollut. Kerron ainoastaan siitä, millaista se minun kaveripiirissäni oli. Jossain vaiheessa huomasin, että vaikka barbit oli kova sana, halusin mukaan poikien leikkeihin. Niillähän oli sentään autoja ja kaikkee kivaa. Pääsin kuin pääsinkin heidän leikkeihin mukaan, ja olin onnellinen kun sain leikkiä poikien leikkiä. Silloin oltiin ”koviksia” kun lippikset oli pojilla ”väärinpäin”, eli siis lippa takana. Seurasin tätä ilmiötä ja tahdoin itsekkin kääntää lippikseni väärinpäin, minäkin haluan olla kuin nuo pojat, ajattelin. Olin viiden tai kuuden ikäinen, alle koulu-ikäinen kumminkin. Silloin kun leikin yksin, saatoin leikkiä barbeilla, mutta en enää samalla tavalla. Olin ilmeisesti saanut poikien leikeistä vaikutteita, sillä barbit saivat nyt toimia sotilaina. Leikin myös talvisin usein sekä barbeilla, että autoilla yhtä aikaa. Leikki meni niin, että kiipesin lumikasan päälle (jonka kuvittelin siis olevan korkea vuori) ja barbeista yksi oli petturi, joka yritti maanpakoon joten häntä oli rangaistava. Niimpä autot (jotka osasivat puhua, ja olivat oikeita kovanaamoja) työnsivät tämän petturibarbisotilaan alas jyrkänteeltä. Huhhuh, kyllähän tuo kuulostaa aika mielenkiintoiselta juu, mutta mulla oli vissiin aika vilkas mielikuvitus jo tuolloin. Eikä musta tullut tappajaakaan joten. 🙂

Mulla oli myös pienenä ihastus. Aivan ensimmäinen ihastukseni oli tyttö, joka oli kanssani samalla leirillä. Tuolloin olin ehkä hieman liian nuori ymmärtääkseni sitä, että pidänkin tytöistä. Ala-asteella toiselta luokalta neljännelle asti mulla oli myös poikia ihastuksen kohteena. Silloinhan oli kova sana, jos ”seurustelit” jonkun kanssa. Välitunnit vietitte kahdestaan, luokassa lähettelitte toisillenne paperilappusia. Sitä kesti noin kaksi päivää, kunnes tuli ero. Nyyh. 🙁 Itse en ole kokenut kertaakaan näitä ala-aste-romansseja! 😀 Sillä kukaan poika ei tuntunut kiinnostuvan musta.

Koin ensimmäisen ahaa-elämykseni kun olin neljännellä luokalla. Sinä sykysnä luokalleni tuli uusi tyttö, Maikki (nimi muutettu). Meistä tuli hyviä kavereita, lähes parhaita sellaisia. Sitten kun alkoi hiihtoloma, Maikki kertoi mulle kierrellen ja kaarrellen että ”mä olen lesbo, ja olen ihastunut suhun” ja sitten pakeni paikalta. Jäin siinä sitten huuli pyöreänä katselemaan kun kaveri paineli isänsä luo, joka tätä oli tullut hakemaan. Olin siis 10-vuotias tuolloin ja pohdin koko hiihtoloman, että mitähän tämä nyt tarkoittaa. Eihän Maikki voi olla lesbo, sehän tulee uskovaisesta perheestä ja kaikkea. Miksi se on ihastunut juuri muhun? Tietääkö se että mullakin on ollut tuollaisia ajatuksia? Eihän me voida olla kavereita jos se on lesbo!

No aika kului ja tästä aiheesta ei puhuttu juurikaan Maikin kanssa. Oltiin kuten ennenkin, parhaita kavereita. Asia vaivasi mua ja varmasti Maikkia, mutta me ei vain puhuttu siitä. Kunnes siirryttiin yläasteelle ja päädyttiin Maikin kanssa samalle luokalle. Jossain vaiheessa tuo asia tuli puheeksi oikeastaan vahingossa. Kysyin Maikilta, että muistaako se, mitä silloin pari vuotta sitten sanoi mulle? Maikki muisti. Silloin mäkin uskaltauduin avautua ja kerroin Maikille, että mä luulen että olen itsekkin lesbo. Juteltiin pitkä tovi asiasta, pohdittiin sitä että eihän me voida missään nimessä ainakaan seurustella, sillä Maikin isä toimii Saarnaajana Helluntaiseurakunnassa. Mä en edes halunnut seurustella. Painin koko ajan ajatusteni kanssa. Onko tämä oikein? Eihän tämä voi olla? Enhän mä ole lesbo, vai olenko? Mutta en halua seurustella… Ehkä jotain muuta?

Koko yläaste meni itsensä etsiskelyyn. Mietin Maikkia. Olin ihastunut, mutta kielsin sen itseltäni. Silti en voinut mitään sille, että Maikki oli ihastunut muhun. Viimeiset kaksi vuotta yläasteella mulla ja Maikilla oli jonkinlaista säätöä aina silloin tällöin. Sain ensisuudelmani Maikilta. Muhinoimme joskus, ei siis seksiä, vaan muhinointia 😀 Ja vaikka olin ihastunut, mä koin että tämä on väärin, onhan tämän oltava! Lesbous ei ole normaalia, ajattelin.

Mun ja Maikin erikoinen säätäminen kesti kaikenkaikkiaan noin 3 vuotta, kunnes hänen isänsä oli ”löytänyt” Maikille tulevan aviomiehen. Epäilyttää vielä tänäkin päivänä, jos Maikkia ei olisi ”pakotettu” tuohon suhteeseen mitä hänen elämänsä olisi nyt? Mutta koska Maikin mies oli saanut ”Jumalalta merkin, että hänen täytyy ottaa Maikki vaimokseen”. Joten tottakai Maikin isä, joka oli aikamoinen usko-kiihkoilija, tuuppasi tämän parin yhteen keinoilla millä hyvänsä. Ja ei mennyt kauan, kun pariskunta vietti jo häitä ja Maikki sai ensimmäisen lapsen, juuri täytettyään 18.

Meidän juttu päättyi siis siihen. Vieläkään en ollut saanut selvyyttä siihen, kuka oikein olen. Olenko lesbo, vai kenties bi? Onko tämä ohimenevää?

Seuraavassa postauksessa jatkan tätä kaapista ulos- tarinaa, koska se on pitkä, eikä kovin yksinkertainen. 🙂

Pahoittelen kamalasti jos tekstiäni on vaikea lukea, en ole vielä keksinyt sellaista oikeaa tapaa kirjoittaa. Toivottavasti kuitenkin suht helppo ymmärtää (vaikka virheitäkin löytyy varmasti)

Näkyillään taas pian ! Kommentoikaa ! Onko muilla ollut samankaltaisia kokemuksia ? 🙂

Avainsanat: itsensä etsiminen, Lesbous

Who am I?

Oikeastaan itsensä esittely ei ole mun juttu. Pitäisi yrittää keksiä jotain kiinnostavaa kerrottavaa, mutta omasta mielestäni sitä ei vain ole. Mä koen itseni ihan tavalliseksi tallaajaksi. 😀 No jokatapauksessa tehdään nyt kuitenkin selväksi se, että olen 25- vuotias nainen, joka vaikuttaa tällä hetkellä Satakunnassa. Olen asunut täällä päin nyt noin kolme viikkoa ja tykkään kyllä. Ennen asuin Pirkanmaalla pienessä kaupungissa, jossa ei ollut oikein mitään. En muuten tajua, että vaikka tässä nyt olen tyttöystäväni kanssa asunut jo lähes kuukauden, noita kamoja on yhä ympäri kämppää. Kaikista vaikeinta on löytää semmoselle ”turhalle” tavaralle paikkansa. Siis semmonen krääsä, jonka haluaa piiloon. Mut no se siitä…

Mä pidän itseäni erittäin sosiaalisena, kilttinä (joskus ehkä liiankin?), rehellisenä ja luotettavana ihmisenä. Mä tykkään auttaa. Aina. Kaikessa. Mulla on melkein pakkomielle auttamiseen. En tiedä mistä tämä johtuu, mutta olen aina ollut sellainen. En siedä kiusaamista, en minkäänlaista! Se on mielestäni äärimmäisen typerää ja sillä ei kukaan saavuta yhtään mitään. Mä olen aina määritellyt itseni ”yksinkertaiseksi” ihmiseksi. Tällä tarkoitan siis sitä, että asiat eivät ole vaikeita jos niistä ei tee vaikeita. Mä pyrin ajattelemaan ja tekemään asioita yksinkertaisesti, liika vääntö on aivan turhaa.

Mä rakastan eläimiä! Mulla on koira (sakemanni/berni/lapukka-mix), ja haalisin kaikenmaailman kissat ja koirat ja possut ja oravat jos vain voisin. Mä tykkään myös laulaa ja soittaa pianoa. Ikinä en ole nuoteista ymmärtänyt yhtään mitään, mutta korvakuulolla olen opetellut ja ihan hyvin se sujuu, vaikka itse sanonkin! 🙂 Mä olen ehkä vähän tämmönen wannabe-taiteilija, koska mä myös tykkään piirtää, kirjoittaa, maalata jne. Luulisi siis että olen horoskoopiltani leijona, eikös niillä oo tota taiteellisuutta? En mä tiedä. Todellisuudessa olen horoskoopiltani härkä, ja sen kyllä huomaa. 🙂

Tässä nyt siis jotain tietoa musta. Lupaan kyllä, että opitte tuntemaan mut paremmin postauksieni myötä. Kaikki tekstit eivät jää näin pinnallisiksi. Heh! 🙂 Nyt on mentävä nukkumaan, että jaksan aamulla nousta siivoamaan!

Ensi kertaan! Ja kommentoikaa ihmeessä!

Avainsanat: Esittely, Minä, Tunne mut

Let’s get started

Moro! Mä olen pitkään ja hartaasti miettinyt että alan kirjoittamaan omaa blogia. Mä en todellakaan ole mikään tekniikan ihmelapsi, joten se on yksi syy siihen miksi olen ajatellut että parempi kun en ala koko hommaan. Toinen syy on ollut se, että olen toistuvasti pähkäillyt kysymystä; miksi? Miksi haluan kirjoittaa? Nyt olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että vaikken hallitse täysin tätä internetin ihmeellistä maailmaa, (saati blogi-maailmaa!) mä pystyn kyllä tähän, sillä tekemällä oppii. Sain myös selvyyden siihen, miksi ja mistä haluan kirjoittaa. Yksinkertaisesti tahdon kertoa omasta elämästäni, tahdon kertoa seksuaalisesta suuntautumisestani ja myös parisuhde-asioista, sekä ihmismielestä. Haluan jakaa omia ajatuksiani, mielipiteitäni ja kenties jopa auttaa jotakuta? Pääasiassa kirjoitan ainakin näin aluksi omaksi ilokseni, mutta olisihan se aivan huikeeta, jos joku saisi näistä postauksista jotain itselleen! 🙂 Pyrin kirjoittamaan vähintään kerran viikossa. Tosin jos fiilistä ei ole, en ala väkipakolla postailemaan ”turhuuksia”.

Tämä oli nyt erittäin lyhyt kertomus siitä, mitä tuleman pitää. Seuraavassa postauksessa kerron siitä, kuka oikein olen. Pääsette siis hieman ”pintaa syvemmälle” 🙂

Kommentointi on erittäin tervetullutta! 🙂

Avainsanat: Inspiraatio, tervetuloa, Uusi blogi